Kenraali Kultatukka

 

Vuonna 1839 New Rumleyssa Yhdysvaltojen Ohiossa syntyi maailmaan poikalapsi joka tuli itse synnyttämään monia legendoja. Ja myös myöhemmin onnistui pääsemään aika useaan elokuvaan. Tosin vain henkilöhahmona.
Monille nykypäivänkin ihmisille hän on sankari, mutta omille miehilleen hän oli kaikkea muuta. Hänen omat alaisensa vihasivat häntä. Upseeritoverit ja hänen esimiehensä eivät myöskään ihmeemmin pitäneet hänestä. Kyseessä on mies jonka jälkipolvet tuntevat lähinnä Little Big Hornin taistelusta. Siis siitä viimeisestään jonka kävi intiaaneja vastaan häviten sen, ja tapattaen omat miehensä ihan omaa syytään. Yksinkertaisuus ja pohjaton kunnianhimo kun ovat aina olleet vaarallinen yhdistelmä. Sivullisille, seuraajille ja muille viattomille.

George Armstrong Custer oli omasta mielestään synnynnäinen sotilas, johtaja ja viimekädessä nimenomaan sotilaiden johtaja. Ja ikään kuin todistaakseen oman arvionsa oikeaksi, hän valmistui West Pointin kadettikoulusta juuri sisällissodan kynnyksellä vuonna 1861 oman kurssinsa huonoimpana oppilaana. Tuostakin voi päätellä jotakin hänen johtajan taidoistaan, toisinaan  edes johtamisen opiskelu ei tee ihmisestä hyvää johtajaa. Ainakaan sotilasjohtajaa.
West Pointissa Custer sai lisänimen Curly, hän kun opiskelutovereidensa mielestä jo tuolloin kiinnitti hieman liikaa huomiota pitkiin hiuksiinsa. Myöhemmin intiaanit antoivat hänelle nimen kultatukka. West Pointissa hän keskittyi olemaan kaunis upseeri kaiken muun kustannuksella. Hän oli sisällissodan aikana armeijan kuvatuin upseeri, eli jo tuolloin poseeraaminen kannatti.

Sisällissodassa Custer palveli pohjoisvaltioiden armeijassa ja hankki mainetta muunmuassa Gettysburgin taistelussa tapattamalla tyhmänrohkeassa hyökkäyksessä 257 omaa sotilasta. Siis ihan omaa alaistaan. Ja se hyökkäys ei kuitenkaan johtanut mihinkään kovin merkittävään muutokseen koko sotaa ajatellen, mutta Custerin mielestä se oli ilmeisen oikeutettu siirto, koska varmaan kuolemaan hyökkäävät sotilaat näyttivät hyviltä. Henkiinjääneet sotilaat eivät jakaneet hänen ajatustaan. Eli ei mikään ihme että hänen omat sotilaansa vihasivat häntä. Kaikesta huolimatta Custerin omaa uraa ajatellen se hyökkäys kannatti. Viis vainajista.

Sodan aikana Custerille myönnettiin prikaatinkenraalin arvo, mikä ei kylläkään vastannut vakinaisen upseerin vastaavaa. Yhtä kaikki, arvomerkit kiilsivät, ja kiinnostaahan kaikki kiiltävä tietynlaisia lintujakin. Hän teetätti itselleen myös asepuvun joka toi mieleen toisen luokan husaarin ja siten myös esille hänen oman erinomaisuutensa tai arvostelijoiden mielestä hänen vajavuutensa. Pian sodan jälkeen tuo kenraalin arvo otettiin kuitenkin häneltä pois ja hänestä leivottiin armeijan eversti.
Eversti? Miehestä  joka rakasti mitaleita, arvomerkkejä jotka jättävät täkäläiset maakuntaviirit toiseksi. Lisäksi vielä naurettavan prameita asepukuja ja ylenpalttista pokkurointia, ja joka jo tuolloin oli rakastunut omasta mielestään ansaitsemaansa asemaan prikaatinkenraalina omien joukkojensa ylimpänä käskijänä.
Pettyneenä Custer alkoi suunnitella tulevaisuuttaan poliitikkona. Hän näki itsensä kyvykkäänä kongressiedustajana. Siinä olisi eduksi mikäli kykenisi ratkaisemaan ns. "intiaanikysymyksen" lopullisesti.
Matkallaan kohti uransa huipentumaa, jonka siis piti olla ainakin senaattorinvirka Washingtonissa, Custer jätti tasangoilla muutamassa vuodessa sotilaineen jälkeensä nykyisten arvioiden mukaan vähemmämmän kunnioitettavan jäljen. Lukemattomia tapettuja rauhaa halunneita amerikan alkuperäisasukkaita. Kuolleiden sukupuolesta tai iästä voi enää esittää summittaisia arvioita. Luku liikkuu kuitenkin tuhansissa.


Kun kultatukka oli onnistunut Washingtonissa suututtamaan erään tietyn presidentin saman vuoden keväällä kun tapasi kohtalonsa, hän sai tehtäväkseen rauhoittaa reservaatista karanneet intiaanit.  7.ratsuväkirykmentti astui hänen komentoonsa suuntana Montana, valtava preeria ja pahamaineiset intiaanit. Custer oli kuitenkin hyvillään saadessaan tilaisuuden päästä näyttämään taas johtamistaitojaan. Siitä olisi hyötyä Washingtonissa.
 
Pitkällä matkallaan kohti Little Big Hornin taistelua Custerin mieleen ei voinut mitenkään mahtua, että ne intiaanien johtajat joita hänellä oli vastassa, Istuva Härkä, Hullu Hevonen sekä Gall eivät olleet koskaan käyneet West Pointia. He tuskin tiesivät mitään stragegiasta mutta olivat loistavia taktikkoja. He olivat karismaattisia johtajia, jotka olivat kasvaneet  koko ikänsä johtamaan sotureitaan itsekin kuolemaa uhmaten. Todennäköisesti heistä jokainen oli jo tuolloin surmannut enemmän vihollisia kuin kultatukka oli laukaissut revolveriaan taistelussa. Ilmaan ampumisia ei lasketa. Ensimmäistä kertaa uransa aikana Custerilla oli  vastassaan miehiä jotka olivat synnynnäisiä sotureita, ja joiden vihan takana oli jo tuolloin satoja vuosia jatkunut intiaanien sortaminen ja vaino.
Kaiken lisäksi heillä oli puolellaan jotakin mitä Custer ei voinut edes kuvitella. Se oli epätoivo.
Epätoivo on sitä, kun kokonainen kansa on kadottanut  kyvyn toivoa parempaa.  Ne ihmiset joita Custer saapui pistämään takaisin ruotuun 25.6. 1876 olivat olleet epätoivoisia koko ikänsä. He olivat vihaisia, rohkeita, oikeudentahtoisia ja kyllä, valkoisten mittapuun mukaan villejä. Custerin rangaistusretki päättyi katastrofiin. Ei tiedetä kuinka paljon intiaaneja oli paikalla Little Big Hornin leirissä. Kuitenkin tuhansia. Ja rohkeita, kuolemaansa valmiita sotureita oli paljon enemmän kuin Custerin sotilailla oli ammuksia.
'
Hänen  komentamansa 7.ratsuväkirykmentti koki ehkä ei niin ällistyttävän tappion, jos huomioi Custerin ylimielisyyden määrän ja tietynlaisen viisauden puutteen. Vastaavan nöyryytyksen Yhdysvaltojen armeija koki vasta Vietnamissa liki sata vuotta myöhemmin.
Kaikesta huolimatta 7. ratsuvakirykmentti oli varmasti täynnä hienoja, rohkeita sotilaita ja ottamatta kunniaa pois heiltä,  historia on varmasti moneen kertaan osoittanut kuinka väärin hyviä ihmisiä voidaan tuomita varmaan kuolemaan.

Kuinka monta ihmishenkeä kultatukan kunnianhimoinen missio  vuosien mittaan sitten vaati, sitä kukaan ei tiedä. Mutta nykyisin Hullun Hevosen monumenttia veistetään vuoreen etelä-Dakotassa. Suurille miehille on paikka maapallon luissa, peruskalliossa. Pienet miehet saattavat päätyä huonoihin sarjakuviin.

Keveät mullat kultatukka. Poseeraamalla voi päästä pitkälle, tai ei minnekään. Muista pyytää heiltä anteeksi. Uhreiltasi.