Mainosmiesten aatelia

Tavallisen ihmisen ei tarvitse olla kummoinenkaan matemaatikko osatakseen laskea että 2+2 ei ole kaksikymmentäkaksi vaan kolme. Mutta mikäli ryhtyy tekemään propagandaa, niin huonosta tai miltei olemattomasta laskutaidosta sekä kyvystä kertoa mitä sattuu huvittamaan, on suurta hyötyä.
Monissa diktatuureissa ja miksei ns. demokratioissakin on ollut tapana palkata oma ministeri siihen virkaan. Hänen tehtävänään on selittää valkoinen mustaksi, myydä lehmä härkänä ja laskea mahdollisimman paljon, ja mielellään väärin.
Oma läheisin muistoni propagandasta liittyy Irakin sotaan, kun Irakin silloinen propagandaministeri kertoi suorassa tv-lähetyksessä että amerikkalaiset poltetaan Bagdadin porteille, ja samaan aikaan hänen takanaan jyristeli amerikkalaisten Abrams-panssarivaunu. Hieno ministeri joka hoiti työnsä loppuun saakka ja antautui vasta sitten amerikkalaisille.
Tuollaiseen suoraselkäisyyteen ei kyennyt edes lähihistorian kuuluisin propagandaministeri, kolmannen valtakunnan Joseph Goebbels.
Tämä jooseppi omasi kyllä aivan loistavan huonon laskutaidon, mutta onnistui silti laskemaan väärin. Mutta kun hän pääsi vauhtiin mikään ei ollut väärin ja musta oli taatusti valkoisinta valkoista mitä sen alan ministeriltä voi vaatia. Miettikää, tuon miehen laskutaidoilla Puolan valloituksen ensi vaiheen yhteydessä saatiin 258 kuolleesta 65 000 suuren valtakunnan puolesta kaatunutta suurta sankaria. Jos joku osaa laskea yhtä huonosti, niin hänelle löytyy käyttöä tosi-tv:ssä ja voi sitten tehdä upean uran sillä saralla. Niiltä kaatuneilta ei voi ihmeemmin kysellä siitä sankaruudesta, mutta voisi kuvitella että he hieman moittisivat häntä.
Operaatio Barbarossaa seuranneen vuoden aikana Saksan tappioluvut kasvoivat, ja kun sotaa johti ensimmäisen maailmansodan taistelulähetti ja hänen lähimpänä apunaan salonkikenraaleita, ei oikein muuta voinut odottaa. Kun Saksan kuudes armeija, Saksan suurin sotatoimiyhtymä oli saatu nalkkiin Stalingradissa, oli aikamoinen taikatemppu että jooseppi selitti asian kansalle Saksan suurena voittona. Se tosiasia, että tuossa taistelussa Saksa ja sen liittolaiset olivat menettäneet 800 000 sotilasta, ei vaivannut tätä arkipäivän Copperfieldiä. Hänen mukaansa kaatuneita oli muutama tuhat ja puna-armeija oli polvillaan. Samana iltana hän Berliinissä piti silti kuuluisan puheensa jossa nosti saksalaiset totaaliseen sotaan.
Saksalaiset olivat kyllä jo pitkään tienneet olevansa sodassa, mutta sillä puheella jooseppi teki asian kaikkien tiedettäväksi, ja kuvautti samalla lapsiaan jälkipolville. Englantilaisten pommikoneet kaupunkien yllä eivät olleet mitään varsinaisia harvinaisuuksia. Joosepin tilastojen mukaan niitä silti ammuttiin alas enemmän kuin niitä pystyttiin valmistamaan.
Loistava propaganda selitti että sekä länsiliittoutuneet ja puna-armeija odottavat vain armoniskua ja lisäksi se ensimmäisen maailmansodan taistelulähetti oli luvannut uusia ihmeaseita. Sellaisilla luodaan sen luokan Suur-Saksa että naapureita varmasti vielä kaduttaa. Luottakaa taistelulähettiin, oli joosepin viesti kansalle.

 Vielä pari vuotta myöhemmin, kun puna-armeija piiritti Berliiniä,  joosepin itselleen rakentama mainosmiehen rooli ei pettänyt. Kun muut natsijohtajat miettivät kuumeisesti keinoja tehdä pesäeroa Hitleriin ja jo pieneksi taakaksi muodostuneeseen natsipuolueeseen, niin jooseppi päätti perheineen muuttaa lähemmäksi tätä. Samaan bunkkeriin.

 Hän ei koskaan päässyt antautumaan amerikkalaisille. Kun olo oli riittävän tukala hän teki vaimonsa Magdan kanssa armomurhan kuudelle lapselleen, ja sitten itselleen. Huono ministeri, verrattuna ainakin Irakilaiseen virkaveljeensä.
Huvittavinta tässä on kai se, että jooseppi oli 20-luvulla kirjoittanut kirjan jota yksikään kustantaja ei suostunut julkaisemaan. Kun vielä ajattelee ettei sitä taistelulähettiäkään kelpuutettu aikoinaan Wienin taideakatemiaan, niin mieleen nousee että mihin kaikkeen väärin ymmärretyt taiteilijat kykenevät. Jos Keith Richards tai Angus Young eivät olisi onnistuneet soittajina, niin olisiko heillä  molemmilla oma Pohjois-Korea?